13. elokuuta 2015

Kirjailijoiden kirjastot


Tavallinen asiaintila on löytää kirja kirjastosta, mutta kyllä kirjastotkin ovat esillä kirjoissa, jopa hyvinkin usein. Tappavissa tienoissa kartoitimme Päivi Almgrenin kanssa rikollisten ja poliisien touhuja hyllyjen väilssä, myöhemmin tänä vuonna ilmestyvässä Missä rakkaus syttyy -kirjassa kirjastojen sijaan mukana ovat muut kohtaamispaikat. En kuitenkaan malttanut lukiessani olla merkitsemättä muistiin kirjastoesiintymiä, joista osa seuraavassa - jatkoa on luvassa syksyn kuluessa.  
Kirjasto on selvästikin myös kirjailijoille arkinen ja rakas instituutio, niin monta kirjastoaiheista mainintaa lukulistani kirjoissa on! Kirjasto ei ehkä aina vastaa täsmälleen käyttäjän tarpeisiin, mutta se on läsnä. Kirjastokäynnit muistetaan ja kirjaston uudemmatkin palvelut ovat kirjojen henkilöille tuttuja. Kirjastotila on sekin tärkeä käyttäjilleen.

Menneiden vuosikymmenten kirjastot

Jo kymmeniä vuosia sitten kirjaston palvelu oli hyvinkin henkilökohtaista ja hakeutuvaa kuten Lars Sundin mainiossa ja rehevässä sotienjälkeiseen Pietarsaareen sjoittuvassa Kolme sisarta ja yksi kertoja -romaanissa. Viktor Sund - oikea historiallinen henkilö, runoilija, museomies ja kaupunginkirjastonhoitaja - "käy tapaamassa minua työpaikallani ainakin kerran viikossa”, selvittää kirjan kertojana toimiva tasoristeyksen ratavartija. "Hän tuo minulle kirjoja kaupunginkirjastosta, olen oletettavasti ainoa lainaaja, joka saa sellaista palvelua."

70-luvun puolivälissä ilmestyneessä Pirkko Saision Elämänmeno-kirjassa “Marja istui kirjastossa ja luki isän kirjettä, kunnes osasi sen ulkoa. Ja Ritvan pitkiä anelevia kirjeitä, joita löysi milloin pulpetistaan, milloin kirjojensa välistä tai takkinsa taskuista”.  Marja lukee toki myös muuta kuin saamiaan kirjeitä: “Ja Marja istui lainausosaston yläkerrassa ikkunalaudalla ja luki sinä talvena kirjoja vahvoista ja itsenäisistä ihmisistä.” Niin keskittynyt hän on lukemaansa, että "havahtui vasta, kun kirjastovirkaiija kilkutti pientä kelloa ja ilmoitti, että kirjasto suljetaan.” Kirjasto on kalliolaisnuorelle merkittävä paikka. 

Kirjastojen yllätyskassit ja teemapaketit ovat osoittautuneet suosituiksi eri puolilla maata. Konsepti on jo tuttu: lainaa koko kassi sisältöineen, jotka ammattilainen on sinua varten valikoinut ja pakannut! Eräänlainen seitsemänkymmenlukulainen muunnelma palvelusta esiintyy Laura Honkasalon kirjassa Sinun lapsesi eivät ole sinun. “Kaikkea sitä silloinkin keksittiin”, äiti tuhahti. “Ylioppilaslakit roskiin ja kirjaston kirjoja lahjaksi.” Isä sen oli keksinyt. Kun antoi kirjaston kirjoja lahjaksi, ajatus merkitsi eniten. Muistin, miten pettyneitä olimme olleet Jurin kanssa tajutessamme, että joululahjat piti palauttaa joulun jälkeen kirjastoon.” 

Honkasalon kirjassa kirjastoihin liittyy myös hyviä muistoja, vaikka niissäkin isän mielipiteet ja rajoitukset himmentävät riemua. "Isän käsi pörrötti tukkaani. “Laita takki päälle. Mennään kirjastoon.” “Kirjastossa oli lämmintä ja hiljaista, askeleet olivat äänettömät ruskeaa kokolattiamattoa vasten. Isä jätti minut lastenosastolle ja hävisi hyllyjen taakse. Istuin pyöreän pöydän ääressä ja yritin päättää, mitä lainaisin. Olisin halunnut lainata ison kasan satukirjoja - Puupuun ja käpypojan olisin ottanut jo ties kuinka monetta kertaa - mutta isän mielestä piti lainata tietokirjoja."

Juuri oikeanlaisia kirjoja sen sijaan löytyy Peter Sandströmin rauhallisessa ja lämpimässä Valkeassa kuulaassa. Kirjassa käyvät ilmi kertoja-Peterin äidin lukutottumukset. Niihin Uudenkaarlepyyn kirjasto on jo kauan vastannut. “Äiti oli pitkään ollut ahkera lukija. Vanhemmiten hän oli alkanut lukea Valituissa Paloissa ilmestyneitä romaanilyhennelmiä. Kirjastosta hän lainasi kirjoja lento-onnettomuuksista ja maanjäristyksistä ja Afrikan villieläimistä.”

Kirjaston konesali

Kaikki viittaukset kirjastoon eivät suinkaan koske perinteistä kirjalainausta kuten ote Emma Puikkosen ihanasta, lempeästä ja hiljaisen hauskasta Matkamusiikkia-kirjasta osoittaa.  Siinä 88-vuotias Aimo pohtii nykymaailman tahtia ja miniänsä Iisan elämää. “Kloppina hän ei ajatellut vanhuutta, ei kertaakaan, ehkä hämärästi aavisteli eläkepäiviä Eevin kanssa, nojatuolissa, ilman kiirettä. Hän on opetellut käyttämään kännykkää ja kirjaston tietokonetta joka hakee kirjoja esiin, mutta sitä kiireen tuntua joka läpäisee Iisan jäsenet ja saa ne kramppaamaan yöllä kesken unen, sitä Aimo ei osaa kuvitella.” 

Kirjaston yleisökoneet ovat tarpeen myös Peter Sandströmin Valkean kuulaan kertojalle, joka lähettää vuosien jälkeen kirjastosta käsin sähköpostia ensirakkaudelleen Teresalle. “Mitäpä muutakaan saatoin tehdä kuin kirjoittaa “terese-piste-nylundille”, annettuun sähköpostiosoitteeseen. Istuin kaupunginkirjastossa yleisön käytössä olevan lainakoneen ääressä. Tunsin itseni “yleisöksi” kun yritin muotoilla asiaani, tietämättä edes mikä se voisi olla - - Kirjasto oli jokseenkin tyhjillään, nuori poika oli opastanut minut tietokoneelle ja antanut koodin, oletin että hän oli kesätyöntekijä, hänellä oli pitkät hiukset ja tatuointeja käsivarsissa. Puali tuntia kerralla, poika sanoi, kun kysyin kuinka kauan konetta sai käyttää.” Tatuoidut kesäapulaiset ovat siis rantautuneet jo Pohjanmaan pikkukuntiin. 

Iloa kitualiaisiin arkipäiviin

Eppu Nuotion aikuista rakkautta kauniisti kuvaavassa Mutta minä rakastan sinua -kirjassakin kirjastot mainitaan, useaan otteeseen. 52-vuotias Karin pohtii, missä hänenlaisensa "keski-ikäinen nainen kohtaa vapaita miehiä? Ravintoloissa? En käy sillä en ole koskaan käynyt enkä osaisi aloittaa nyt. Matkoilla? — Yhteisen harrastuksen parissa? Entäpä kun harrastaa lukemista? Mitä vapaat miehet harrastavat? Joskus silmäni tapasivat toiset silmät kirjaston lehtilukusalissa, katse kesti hetken liian pitkään ja ajatus ehti kiivetä päähäni."

Toinenkaan kirjastokokemus ei varsinaisesti ole menestys - vaikka Karin uumoilee, että tänä päivänä asia olisi toisin: "Jäin siihen keittiön ovelle ja kuulin kuinka kuuluttaja kertoi Alban Berg -kvartetin soittaneen Schubertin Neidon ja kuoleman. Kirjoitin nimet ylös ja menin kirjastoon. Ei siellä heidän levytyksiään ollut, eikä silloin, aikana ennen internetiä, levyjä voinut tilata yhdellä napinpanaluksella eikä tietoja löytää muutamassa sekunnissa."

Vaikka lehtilukusalin tapaamisista ei ihmissuhteita rakennukaan, eikä haettu aineisto aina löydy, kirjastoista on paljon muuta iloa kirjojen hahmoille. Lars Sundin Kolme sisarta -kirjan “Iris oli varttunut luopumatta kuvitelmistaan, jotka olivat hänen pakokeinonsa kituliaista arkipäivistä ja yksitoikkoisesta työstä; hän sai niihin runsaasti aineistoa kirjoista, joita lainasi kaupunginkirjastosta, ja elokuvista, joita näki Bio Centralissa työskennellessään siellä lauantai- ja sunnuntai-iltaisin paikannäyttäjänä.” 

Kirjasto on romaaneissakin niin tiedon- kuin elämystenkin lähde. 


PS. Missä rakkaus syttyy ilmestyy lokakuussa. Sitä ennen lupaan kirjastokuulumisia kirjan lähdeaineistosta ja syntysyistä, joihin kuuluvat ainakin Antti Holman Järjestäjä, Henrik Janssonin Otteita kumouksellisista kokouksista, Pirjo Mannisen Rakkaus talvella ja Riikka Pulkkisen Vieras.  
 
Copyright 2010 Mikko Levo and Ina Westman. Powered by Blogger
Blogger Templates created by Deluxe Templates
Blogger Showcase