23. joulukuuta 2015

Elämä hiljaista miestä kuljettaa

John Williams: Stoner
306 s.
Bazar

Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.

Jostain syystä juuri tämä lause Aale Tynnin rakastetusta runosta pyörii ajatuksissani luettuani John Williamsin Stonerin. Tämä kirja on erinomainen esimerkki kirjallisuuden - ja kaiken taiteen - monimerkityksellisyydestä. John Williamsin teos antaa lukijalle samaistumispintaa hyvin monenlaiseen pohdintaan. Ehkä tästä syystä noin viisikymmentä vuotta sitten julkaistu ja silloin vähälle huomiolle jäänyt romaani elää nyt 2010-luvulla uutta tulemistaan. Itsessään teos on hyvin perinteinen tarina yhden ihmisen elämänkaaresta. Amerikkalainen köyhä maalaispoika tekee vuosisadan alkupuoliskolla luokkaretken. Romaanin nimihenkilö, Stoner, päätyy pienen, ei niin kovin arvostetun, yliopiston kirjallisuuden apulaisprofessoriksi ja avioituu syvässä etelässä kasvaneen pankkiirin tyttären kanssa. Näennäisesti Stonerin elämä on sarja onnistumisia, mutta pohjimmaltaan tämä ei ole lainkaan sitä. Avioliitto osoittautuu onnettomaksi, myös hänen tyttärensä ajautuu epäonniseen avioliittoon, ja Stonerin keski-iässä kokema syvä rakkaussuhde nuorehkoon kirjallisuudentutkijaan päättyy olosuhteiden pakosta eroon. Ainut asia, mikä miehen elämässä on pysyvää ja ainakin osittain myös palkitsevaa, on hänen opettajantyönsä. Tavassa, miten nimihenkilö suhtautuu työhönsä, välittyy lukijalle kuva työlleen sitoutuneesta ja siihen myös pakenevasta ihmisestä. Stonerilta puuttuu kokonaan kyky - tai paremminkin - halu luoda uraa. Hänen opiskeluaikainen ystävänsä päätyy samaisen yliopiston dekaaniksi, mutta Stoner ei havittele edes oman laitoksensa esimiehen paikkaa, vaikka hän olisi ollut virkavuosiltaan oikeutettu tähän.

Vaikka romaanin perustarina on monella tapaa tavanomainen ja arkipäiväinenkin, teos on mielenkiintoinen ja monta lukemiskertaa kestävä. Romaani tuo mieleen niin Eugene O’Neill’n kirjoittamat avioliittohelvetit kuin Tsehovilaiset elämänpettymyksen kuvaukset. Synkkä teos ei kuitenkaan ole. Ennemminkin se on haikean katkera kuvaus tavallisen ihmisen tavallisesta elämänkaaresta. Sarjasta oikeita ja vääriä valintoja, tehtyjä ja tekemättömiä tekoja. Henkilöhahmona Stoner on varsin miellyttävä. Mies on hiljainen puurtaja, joka mieluummin väistyy kuin taistelee, jopa raivostuttavuuten asti.  Vain muutaman kerran Stoner on aktiivinen itsenäinen toimija. Ensimmäinen tällainen teko on se, kun hän vaihtaa oppiainettaan maataloustieteestä kirjallisuuteen, seuraavaksi hän ihastuu eräillä kutsuilla tulevaan vaimoonsa ja viimeinen tällainen itsenäinen ele on, kun hän opettajana kieltäytyy hyväksymästä erään opportunistisen opiskelijan kehnoa tutkintosuoritusta. Ensimmäinen teko johtaa miehen opettajaksi.  Seuraava teko vie Stonerin avioliittoon, jossa epävakaa aviovaimo pyörittää parisuhdekuviota, miten tahtoo tuhoten samalla heidän yhteisen tyttärensä mahdollisuudet tasapainoiseen elämään. Kolmas kerta, kun Stoner toimii aktiivisesti, on mieleenpainuva kuvaus siitä, miten ihmisten väliset vuorovaikutus- ja valtakuviot pahimmillaan toimii. Täysin moraaliton pyrkyri päihittää työlleen sitoutuneen apulaisprofessorin. Nuoren miehen kelvoton opintosuoritus hyväksytään ja ura yliopistomaailman “valeopettajana” mahdollistuu. Ei siis mitään uutta auringon alla. Ihminen on aina sama. Sukupolvista toisiin menestys lankeaa sujuvasanaisille ja terävillä kyynärpäillä varustetuille uraohjuksille.

Romaanin yksi keskeisin kysymys on se, miksi päähenkilö useimmiten väistyy? Entä mitä näistä väistöliikkeistä seuraa? Rauhaa ja tasapainoa? Itse asiassa ei kumpaakaan. Jollain tasolla Stonerista piirtyy kuva elämänpelkurista - ja siksi hänen hahmonsa tulee niin lähelle lukijaa. Oletan, että ainakin keski-ikäiselle lukijalle tulee jossain vaiheessa elämää hetki, jolloin hän miettii melko raadollisesti omia valintojaan. Siksi tämä romaani on myös niin lohdullinen. Elämästähän tässä on vain ollut kysymys. Romaanin viimeisillä sivuilla syöpään kuoleva päähenkilö antaa lukijalle synninpäästön. Tämäkin elämä, kaikkine virheineen, on ollut elämisen arvoinen. Mitä muutakaan elämä lopulta on kuin sarja muutamia oikeita valintoja ja lukematon määrä virheliikkeitä. Jos Stoner ja hänen vaimonsa olisivat osanneet olla jotain muuta, he ja heidän tyttärensä olisivat ehkä tulleet onnelliseksi. Mitä muutakaan kaksi vajailla ihmissuhdetaidoilla varustettua ihmistä olisi voinut saada aikaiseksi? Jollain tapaa jokamies Stoner on syvästi inhimillinen hahmo. Kaarisiltaa mies ei rakenna koskaan, mutta ne arkiset, “toiset askareet” hän vie kunnialla loppuun.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Outi Hintikka

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 
Copyright 2010 Mikko Levo and Ina Westman. Powered by Blogger
Blogger Templates created by Deluxe Templates
Blogger Showcase