18. maaliskuuta 2016

Tolkuton maailma


Ros Wynne-Jones
Sade lankeaa
Like, 2010
266 s.
Nadeem Aslam
Elävältä haudatut
Like, 2010
389 s.

Olen pitkään miettinyt kaunokirjallisuuden vaikuttavuutta. Erityisesti viime aikojen ”tolkun ihmiset” -keskustelu on pakottanut myös minut pohtimaan omaa maailmankuvaani. Yksinä apuvälineinä tutkiskelussani ovat minulla olleet Like-kustantamon viiden vuoden takaiset teokset: Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa ja Nadeem Aslamin Elävältä haudatut.  Wynne-Jonesin Sade lankeaa  on syvältä viiltävä kuvaus länsimaisien katastrofityöntekijöiden ja paikallisten ihmisten välisestä rinnakkaiselosta keskellä afrikkalaista konfliktia. Nadeem Aslamin Elävältä haudatut vuorostaan kuljettaa lukijan sodanjälkeiseen Afganistaniin, jossa lähes jokainen on menettänyt jotain. Molemmat teokset välittävät kuvaa siitä, mikä on yksittäisen ihmisen asema keskellä jatkuvaa katastrofia. Ihmisten kohtalot peilautuvat yhä uudestaan vasten yhteiskunnallisia reunaehtoja. Tässä on juuri kaunokirjallisuuden voima. Tiedotusvälineitten syöttämä kuva yhä uusista nälänhädistä, vallankaappauksista, kansamurhista, uppoavista pakolaislaivoista turruttaa suurimman osan länsimaisista katsojista ainoastaan sivustaseuraajiksi. Kaunokirjallisuus nostaa keskiöön yksilön, ja massojen tragediat muuttuvat yksilöiden tragedioiksi.

Myös minä muistan ikonisen Vietnamin sodan uutiskuvan. Tässä alaston pikkutyttö juoksee kivusta sekaisin yhdysvaltalaisen pommin poltettua tytön ihoa. Ajatellessani kuvaa mietin aina sitä, kuinka moraalisesti väärin sota ylipäätään on. Entä sitten? Kovin pitkiä ja syvällisiä nämä moraalipohdintani eivät ole olleet. Ehkä jokunen kymppi on kilahtanut Punaisen Ristin lippaaseen aina silloin, kun jokin suurempi katastrofi on tapahtunut.  Siksi on hyvä törmätä kirjoihin, jotka tulevat iholle. Nadeem Assimin ja Ros Wynne-Jonesin romaanit eivät päästä lukijaansa vähällä. Paradoksaalista tässä on se, että tänäkin päivänä suren enemmän Wynne-Jonesin romaanin naisten aamutakissa kulkevan sotapäällikön kohtaloa kuin esimerkiksi tuota pientä vietnamilaista tyttöä. Päällikkö ei kuitenkaan ole mikään klassinen ”jalo villi”, vaan aika tyhmän mahtaileva pikkumies. Myötätuntoni ei siis synny hänen luonteensa vuoksi, vaan siksi, että minä tunnistan hänessä ihmisen. Miten se kuuluisa Pontius Pilatuksen suuhun laitettu lause menikään?  ”Ecce homo”, ”Katso ihmistä” muuntuu kaunokirjallisuudessa neuvoksi: ”Kuuntele ihmistä”.

Kummallakin kirjailijalla on tehtävä: molemmat haluavat näyttää kirjallisuuden keinoin sen todellisuuden, missä miljoonat ihmiset elävät joka ikinen päivä. Teokset eivät kuitenkaan jää pelkiksi saarnoiksi. Molemmat ovat taitavia kirjoittajia. Tästä syystä teokset jäävät pitkäksi ajaksi vaikuttamaan lukijan tajuntaan. Minun kohdallani vaikutus on kestänyt jo viisi vuotta. Kirjojen tekijöitä ja nimiäkään en enää muistanut, mutta onneksi on olemassa suomalainen kirjastolaitos, jonka tietokannoista pystyin tietyin yksittäisin muistikuvin kaivamaan teokset uudestaan esiin. Tai jos nyt rehellisiä ollaan, niin toisen teoksen kohdalla jouduin pyytämään kustantajalta apua. Kiitos siitä! Naisten aamutakkiin pukeutunut sotapäällikkö oli huolestuttavasti kadonnut näköpiiristäni.

Jälleen länsimaat rakentavat aitoja kolmansien maiden ihmisille. Uutiskanavat täyttyvät pakolaisvirtojen kuvista. Poliitikot lupaavat parempaa tulevaisuutta Oikeille Pakolaisille. Muuhun ei länsimaiden rahkeet kuulemma riitä. Muutama tuhat pakolaista saa suomalaiset ihan sekaisin. Toiset maalaavat uhkakuvia raiskaavista muslimimiehistä, toiset uskovat lähes kaikkien tulokkaiden olevan pyyteettömiä ihmispoloja. Rajalinjat ovat valmiit niin maiden sisällä kuin valtioiden ja mannerten välillä. Mutta elämä ei rakennu rajalinjoista. Ihminen ei ole yksistään musta tai valkoinen, rehellinen tai rikollinen. Nadeem Aslamin teoksessa englantilaisen keskushenkilön taloon saapuu pahoin hakattu venäläisnainen. Nainen on tullut Afganistaniin selvittämään veljensä kohtaloa. Kerronnan edetessä selviää, että hänen sodassa kuollut veljensä on raiskannut useita kertoja päähenkilön Marcuksen tyttären, mutta lopulta pelastanut naisen kuolemalta. Sodan mainingeissa Marcus on menettänyt vaimonsa ja tyttärensä. Pientä toivoa elämään tuo tieto siitä, että jossain kaukana saattaa olla elossa Marcuksen tyttärenpoika. Marcus ja hänen amerikkalainen ystävänsä David lähtevät jokaisen - mitättömänkin - vihjeen perään etsimään poikaa. Jotta tragedia olisi täydellinen, saapuu Marcuksen kotiin myös nuori muslimi Casa. Hän on tullut lunastamaan menolippuansa paratiisiin. Tästä paratiisiin pääsystä en osaa sanoa mitään, mutta Davidin ja Casan maallinen vaellus päätyy kuoleman syleilyyn. Kaikilla näillä teoilla on syynsä ja seurauksensa. Toisenlaisissa oloissa jokainen romaanin henkilöistä olisi voinut elää ihan toisenlaisen elämän. Nuori itsemurhapommittaja Casa, sosialismia syvästi vihaava amerikkalainen David, nuori venäläissotilas Benedikt, veljeään etsivä Lara, kärsimyksen perikuva Marcus, hänen rohkea vaimonsa Qatrina ja heidän kohtaloaan uhmaava tyttärensä Zameen ovat kaikki ihmisen kokoisia.  Jos näillä ihmisillä ei ole oikeutta etsiä parempaa elämää, niin kenellä sitten?

Lähes samanlaisten kysymysten äärelle jouduin luettuani Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa               -teoksen. Muistan edesmenneen prinsessa Dianan voimakkaasti vastustaneen jalkamiinoja ja olen nähnyt Unicefin konserteissa kainalosauvoilla kulkevia nuoria vammautuneita. Mutta sitä en ole ymmärtänyt, mitä on elää tietoisena siitä, että vieressä olisi maa täynnä kypsiä hedelmiä, mutta nämä ovat poimittavissa ainoastaan kuoleman uhalla. Siksi sudanilaisen Adekin kylän asukkaat jättävät kylänsä lähellä olevan pientareen koskemattomaksi. Tähän elämään saapuu nuori lontoolainen lääkäriopiskelija Maria. Äitinsä kuolemaa pakoon lähtenyt nainen on yhtäkkiä keskellä nälänhätää, kuivuutta ja toistuvia verisiä heimokahakoita. Päivien kuluessa Maria kiintyy kyläläisiin, rakastuu uljaaseen Michaeliin, mutta päätyy viinanhuuruisen illan päätteeksi väärään syliin kohtalokkain seurauksin. Yön riehakkuuden väsyttämä avustustyöntekijäpari ei ole ohjaamassa lennätetyn avustuspaketin laskeutumista ja paketti surmaa Mariaan kiintyneen kouluikäisen pojan. Yksi pieni ”perhosen siivenisku”, yksi väärä valinta ja Marian elämä muuttuu peruuttamattomasti. Omaa henkilökohtaista tragediaansa Lontoosta pakoon lähtenyt Maria on nyt vastatusten paljon suuremman tragedian kanssa. Toisinkin olisi voinut käydä. Heti Adekiin saavuttuaan Maria oli kuolla vanhalla miinakentällä. Täältä hänet pelasti tämä naisten aamutakissa kuljeskeleva sotapäällikkö. Ilmeisesti me ihmiset olemme aika ohuin säkein tässä elämässä kiinni ja useimmilla meillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä elämästään länsimaisittain ”omannäköistä” elämää. Siksi mielestäni on moraalitonta puhua oikeista ja vääristä pakolaisista. Olisin mielelläni ”tolkun ihminen”, jos se tarkoittaa harkitsevuutta, mutta jos ”tolkkuus” on pelkuruutta ja katseen poiskääntämistä ihmisten kärsimyksestä, irtisanoudun tästä välittömästi. Meillä jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus pyrkiä parempaan. Miksi ainoastaan hyvinvointivaltioiden asukkaat olisivat oikeutettuja tähän?

Kustantajalle erityiskiitos arvostelukappaleista,
Outi Hintikka


2. maaliskuuta 2016

Kirjastot wikimediakasvattajina



Tasa-arvoa Wikipediaan

Naistenpäivänä 8.3.2016 Helsingin yliopiston upeassa pääkirjastossa, Kaisa-talossa järjestetään Sata naista Wikipediaan -tapahtuma. Sen tavoitteena on kasvattaa eri alojen naisvaikuttajiin liittyvää Wikipedia-tietoutta. Suomen toistaiseksi suurimman Wikipedia-tapahtuman taustalla on se hämmentävä tosiasia, että palvelun suomalaisversion henkilö- ja elämäkertatietoja sisältävistä artikkeleista vain noin 18 % käsittelee naisia. Yhteistyöhön osallistuu kymmenen muistiorganisaatiota ja Wikimedia Suomi sekä tietenkin iso joukko vapaaehtoisia sisällöntuottajia. Yksi tapahtuman tärkeimmistä moottoreista on nykytaiteen museo Kiasma, joka on jo aiemmin järjestänyt Wikipedian muokkaustapahtumia.

Usko tai älä

“Wikipedia ei kelpaa tiedonlähteeksi", toteavat tuoreet korkeakouluopiskelijat usein tiedonhankinnasta puhuttaessa.  “Opettajan mukaan Wikipediaan ei voi luottaa.” Näin huonosti asiat eivät kuitenkaan ole, vaikka englantilaisittain Pisan torni kallistuu pari sadasosa-astetta enemmän (3.99) kuin italialais-wikpedian mukaan (3.97). Wikipedian joukkoistettu tuotanto on edelleen mainio strategia: asian harrastajat ja ilmiöiden tuntijat ylläpitävät sisältöjä eri puolilla maita ja mantereita ja vertaisarviointi pitää (ainakin teoriassa) huolen tietojen päivityksestä ja virheiden korjaamisesta. Wiki-yhteisö hyötyy kuitenkin myös kirjastoammattilaisten läsnäolosta: tiedonhaun ja lähdekritiikin taitajat voivat tehdä palvelusta entistä kattavamman ja luotettavamman!

Kirjaston paikka Wikipediassa?

Muistiorganisaatioiden maailma onkin osallistunut Wikipedian ylläpitoon. British Museum palkkasi joitakin vuosia sitten ‘Wikipedian-in-Residence’ -työntekijän muutamaksi kuukaudeksi (http://wittylama.com/2010/07/03/end-of-my-residency). Göteborgin yliopistokirjasto linkittää digitoidut aineistot asianomaisiin Wikipedia-artikkeleihin. Saman kaupungin yleinen kirjasto on myös ollut asiassa aktiivinen ja järjestänyt paikallisen kirjallisuustalon kanssa työpajoja, joissa on tuettu aloittelevia wikipedistejä ja tuotettu erityisesti naiskirjailijoihin liittyviä artikkeleja:
Skrivstuga för kvinnor med Wikipedia Slut på mansdominansen. Lär dig skriva, redigera och förbättra Wikipedias artiklar. Drop-in, ingen föranmälan. samarr: Wikimedia Sverige. (Stadsbiblioteket och Litteraturhuset i Göteborg. 9.10.2013. Höstprogrammet 2013)

Kirjastot eivät toki voi toimia kaikkien alojen asiantuntijoina verkkosisältöjen tuotannossa, mutta oman alan ilmiöitä ja kirjastorakennuksia koskevat artikkelit voisi yhteistyöllä ottaa alan suojelukseen. Ainakin kirjasto voisi toimia muuallakin maassa Sata naista Wikipediaan -tapahtuman kaltaisten hankkeiden kumppanina ja työskentelytilan tarjoajana. Opiskelijoiden kanssa olemme keskustelujen jälkeen yhteisymmärryksessä todenneet, ettei Wikipedian käyttö ole tiedonhankinnassa huono lähtökohta, vaikka ainoaksi lähteeksi se ei opinnoissa riitäkään. Informaatiolukutaidon harjoittelukappaleeksi se soveltuu varsin hyvin.

 ****************************************
 
Copyright 2010 Mikko Levo and Ina Westman. Powered by Blogger
Blogger Templates created by Deluxe Templates
Blogger Showcase